Luonnossa liikkuja – pidä jalat ja kengät kunnossa

Jalat ovat vaelluksella kovilla. Kulkeehan jalkojen varassa kulkijan itsensä lisäksi koko varustemäärä. Ensikertalaisten kannattaa kuunnella kokeneita vaeltajia, sillä vaivojen kirjo voi olla moninainen. Onneksi myös apuja löytyy jo syntyneisiin vaivoihin sekä vaivojen ennaltaehkäisyyn. Ennen lähtöä jalat ja kengät kannattaa suojata huolella sekä pakata rinkkaan sopivasti ensiapua.lappi

Kaupoissa on valtava valikoima pelkästään ulkoiluun ja vaelluksiin suunniteltuja kenkiä, joiden materiaalit ja ominaisuudet vaihtelevat käyttötarkoituksesta riippuen. Talviseen vaellukseen kannattaa tutkia erityisesti kenkien lämpöominaisuudet. Nahka luonnon- materiaalina hengittää, muovautuu mukavasti omaan jalkaan sopivaksi ja oikein käsiteltynä hylkii vettä ja kosteutta sekä kestää hyvin kulutusta.

Pidemmille vaelluksille kannattaa valita nilkkaa hyvin tukevat varrelliset vaellusjalkineet. Lyhyemmille retkille käyvät myös matalavartiset vaellusjalkineet tai muut tukevat ulkoilukengät. Tiesithän, että kaksi kerrosta sukkia vähentää kitkaa ja ehkäisee siksi rakkojen syntymistä. Riisu kengät taukojen aikana ja anna niiden sekä jalkojen kuivahtaa. Tauoilla voit käyttää esimerkiksi sandaaleita tai muita kevyitä helposti puettavia jalkineita. Tauon jälkeen vaihda aina jalkaan kuivat sukat.

Ihmisen jalkaterän pituus vaihtelee jalan kasvun, iän ja painon myötä. Kauan sitten ostetut kengät eivät enää välttämättä ole sopivan kokoiset, vaikka pituuskasvua ei enää tapahtuisikaan. Tarkista, että vaelluskengissäsi on sopivasti tilaa niin pituus- kuin leveyssuunnassakin. Iän myötä monen jalkaan tulee lisää leveyttä, ja kun selässä on vielä painava rinkka, niin jalkoihin kohdistunut paino levittää jalkateriä entisestään.

Pidä jalat kuivina, sillä kostumisen myötä jalkoihin tulee helposti hiertymiä. Jalat pysyvät kuivina, kun kengät ja sukat läpäisevät jalkojen tuottaman kosteuden pois kengästä ja kenkä on ulkoapäin vettä hylkivä. Vaelluskenkien tärkein ominaisuus hyvän lestin ohella onkin vedenpitävyys. Kalvokäsittely (kuten Gore-Tex) on vakio-ominaisuus nykyajan ulkoilu- ja vaelluskengissä.

Jos jalat kvaelluskengätuitenkin hankautuvat rakoille tai kengän sauma painaa, saat vaivaan helpon ja nopean avun varpaissa ja iholla käytettävistä geelituotteista. Känsätyynyllä voit suojata rakon ympärystää tai hankauman alkua. Riittävän kireällä nauhoituksella ja hyvin istuvalla kengällä estät jalan liukumisen kengän kärkeen alamäessä. Kaikista varotoimenpiteistä huolimatta saattaa varvas tai kynsi kipeytä pitkällä vaelluksella. Silloin geelinen varvastuppi on kätevä ja nopea avuntuoja. Kivuton kävely on vaan niin paljon mukavampaa.

Kunnolliset pohjalliset kengässä ehkäisevät rasitusvammojen syntymistä ja tukevat koko tukirankaa pitkilläkin vaelluksilla. Ota mukaan kahdet pohjalliset, niin saat vaihdettua niitä päivittäin ja kengät pysyvät kuivempina myös sisäpuolelta. Valitse vaellusoloihin sopivat pohjalliset. Pohjallisilla saat mm. lisättyä lämpöä kylmiin kenkiin, kosteuden imukykyä hikoileville jaloille sekä pehmeyttä ja tukea tarpeen mukaan. Muotopohjallisissa on runsaasti vaihtoehtoja, jotka keventävät askelta niin lähilenkkipoluilla kuin tunturinkin rinteillä.

Jos vaelluskenkäsi ovat nahkaa, niin niitä kannattaa hoitaa. Hoidetut kengät pysyvät hyvännäköisinä ja kestävät satoja kilometrejä pidempään. Eikä kenkien hoitaminen ole edes vaikeaa, kun käytössä on oikeat aineet. Hoitamattomana ulkoilukengät saattavat haalistua, kuivahtaa ja pinnasta jopa halkeilla.

Ennen kenkien huoltamista tai ensisuojausta, selvitä mistä materiaalista kengät on valmistettu ja selvitä, mihin materiaaleihin kyseinen hoitoaine on tarkoitettu. Kuivata nahkakengät huoneenlämmössä (ei ikinä patterin päällä), putsaa irtoliasta, käsittele nahkarasvalla ja lopuksi suihkuta kosteudelta suojaavaa kyllästettä. Nahkarasvat ja -vahat ravitsevat ja hoitavat nahkaa syvemmältä kuin ihan pinnasta. Nahkavahaa on nyt saatavana myös suihkeena, jota on helpompi levittää kuin purkissa olevaa ainetta. Suihkeena olevassa nahkavahassa on suojausaine mukana. Yksinkertaista, helppoa ja nopeaa. Kengät ovat aina valmiina kaikkiin lähtöihin.

hiker